2010

Rauhallista joulukuuta

Näyttelytuloksia

Mantan kanssa pyörähdettiin Messukeskuksessa 11.12-12.12.2010, molempina päivinä nuortenluokassa arvosanana EH2. Manta otti rennosti..

dsc00824.jpg

 

 

 

 

 

 


Tutkimustuloksia

Näyttelyn jälkeen maanantaina Mantalta ja Minniltä otettiin verikokeita ja tutkittiin kilpirauhasarvot, jotka olivat kunnossa.

Marraskuussa Jyväskylässä

Marraskuun 13.päivä matkasimme aamuvarhain Jyväskylään kansainväliseen näyttelyyn Mantan kanssa. Myös Mantan veli Petu (Dumboss Astar) oli ilmoitettu mukaan näyttelyyn, joka oli pojalle vasta toinen kerta ja ensimmäinen iso näyttely. Pienen hämmentyneen olon jälkeen Petu kirmasi kehässä kuin vanha tekijä ollen ERI2 ja PU4. Aivan loistava suoritus ja oli todella suuri ilo esittää tätä hurmaavaa ja voimakkaalla askeleella liikkuvaa poikaa. Arvostelu oli myös erinomainen ja tuomari käsitteli koiria todella kiitettävästi. Mantakin sai hienon arvostelun ' seistessä hyvin kaunis koira' mutta liikkeet olivat taas vaihteeksi hieman tehottomat, joten EH2.

Syksyn kuulumisia

Syyskuussa ja lokakuussa olen treenaillut vähän agilityn alkeita ja perustokoa Mantan kanssa. Agilitya jatkamme vielä jatkokursseilla.

Talven näyttelykausi aloitettiin 31.10 Lahden KV-näyttelystä; Manta hieman sisätilaa jännittäen nuortenluokassa ERI1.
lahti_31.10.10.jpg

Pentuesuunnitelmiakin ensi vuodelle on tehty, joista voi tarkemmin lukea Pennut-sivulta.

Tutkimustuloksia

Syyskuun ensimmäisenä päivänä ensimmäisen pentueeni koirat Manta (Dumboss Anemone) ja Pavel (Dumboss Arnold) kävivät virallisissa silmä-ja lonkkatutkimuksissa.

Molempien silmät olivat terveet, ei siis todettu perinnöllisiä eikä muitakaan silmäsairauksia. Myös molempien lonkat olivat kuvaavan eläinlääkärin mielestä kunnossa; Manta lonkat B ja Pavel lonkat C (lonkkamalja hieman matala, nivel ok). Jännityksellä jäin kuitenkin odottamaan mitä mieltä Kennelliitto asiasta on, ei nimittäin olisi ensimmäinen eikä varmaan viimeinkään kerta kun lausunto on jotain muuta.

Ja niinhän siinä kävi kuten pelkäsinkin, 7.9 (Dumbon syntymäpäivänä) tuli sekä huonoja että hyviä uutisia; Pavelin lonkkien virallinen arvio D/D (muuttui myöhemmin C/D) ja Mantan B/A.

Pavelista Valkovenäjän valio

Elokuun viimeisenä viikonloppuna 28.8. - 29.8.2010 kävimme Minskissä Valko-Venäjällä, jossa oli kahtena päivänä kansainvälinen koiranäyttely. PONeja näyttelyyn oli ilmoitettu kaksi; Dumboss Arnold "Pavel" sekä Sukan Q-tar "Helga". Matka laivalla Tallinnaan ja sieltä bussilla Minskiin sujui hienosti.
Pavel oli ensimmäistä kertaa ulkomailla ja reissasi kuin vanha tekijä vaikka kauniilla tyttöseuralla olikin "parhaimmat päivät". Vauhtia ja hurjia tilanteita siis riitti näyttelykehässäkin.

Lauantaina Pavel oli paras uros, sai sertin ja cacibin sekä koska oli kyseessä voittajanäyttely, sai myös Valkovenäjän voittajatittelin 2010 ( BYW-10). Sunnuntain näyttely meni aivan yhtä hyvin, jolloin toisen sertin saatuaan, Pavelista tuli upeasti Valkovenäjän valio. Molempina päivinä tuomari oli venäläinen.

kuva0061.jpg

Näyttelyssä oli todella paljon katselijoita. Pavel makasi tai istui suurimman osan ajasta näyttelyhäkin päällä, jossa herra sai kovin paljon huomiota osakseen. Erittäin opettavainen tilanne siis koiralle. Valkovenäläiset olivat hyvin ystävällisiä ja kyselivät venäjäksi mikä rotu on kyseessä. Koska emme osanneet venäjää eivätkä he juurikaan englantia, näyttelyluettelo toimi oivasti tulkkina :)


PON-katselmus ja erikoisnäyttely Heinolassa

Suomen PON-kerhon juhlavuonna perinteinen PON-katselmus ja erikoisnäyttely pidettiin Heinolassa. Lauantaina 14.8 kokoonnuimme Vidnäsin kartanon riemuriihen tiloihin ja pihamaalle viettämään mukavaa katselmuspäivää. Tuomarina toimi puolalainen pitkänlinjan kasvattaja Barbara Larska. PONeja oli saapunut paikalle reilu 60.

Meidän porukkaa edusti PON-nuoriso; Pavel, Manta, Ada ja Assi sekä heidän äitinsä Minni. Kaikki saivat laatumaininnan erinomainen. Parhaan sijoituksen ja kunniapalkinnon sai Manta sijoittumalla upeasti nuorten narttujen toiseksi.

Sunnuntaina 15.8 PONien erikoisnäyttely pidettiin Heinolan raviradalla. Meidän porukkaa edusti niin ikään samat nuoret, paitsi että Assin tilalle saapui Jyväskylästä ihka ensimmäiseen näyttelyynsä Petu (Dumboss Astar).
Tämä aivan ihastuttava nuori herra, jonka nimesimme heti pikku-Dumboksi, kirmasi aivan upeasti emäntänsä johdolla nuorten luokan kolmanneksi (Eri3). Olisikohan nimi  ( A Star ) enne :)

Petu_erkkari

 

Ja eipä muidenkaan sisarusten saldo sen huonompi ollut; Pavel EH, Ada ERI ja Manta jälleen luokkansa toinen ERI2 ja vara-serti.

ada_erkkari.jpg

Tuomari sanoi jotain hauskaa kun molempia hymyilyttää,,,

 Melkein yhtä pitkä askel molemmilla...pavel_erkkari.jpg

Tässä vielä koko porukka

Erikoisnayttely_2010

Mantalle ensimmäinen serti

Elokuu aloitettiin Porvoon ryhmänäyttelyllä, jossa tuomarina toimi ihastuttava englantilaisherra Jeff Luscott. Tuskattuvassa helteessä kehässä pyörähti Pavel (Arnold), joka ei jaksanut liikkua vaikka tuomari antoi mahdollisuuden juosta kehän ympäri monta kertaa. Tulos EH1 ja arvostelun lopussa maininta 'kuitenkin kaunis rotunsa edustaja'.

Pyynnöstäni Mantan esitti tällä kertaa Mirva ja upeasti esittikin. Manta pikkuinen ei jännittänyt yhtään ja liikkeessäkin oli hieno draivi. Siispä se palkittiin ensimmäisellä sertillä, PN1 ja VSP. Hieno tunne kun ensimmäinen oma kasvatti (syntynyt ensimmäisenä) sai ekan sertinsä.

dsc00525.jpg

Heinäkuussa tapahtui 

Heinäkuun helteessä olemme harjoitelleet Mantan kanssa näyttelykehässä juoksemista; Forssassa 4.7 ja Helsingissä 25.7 junioriluokassa EH1 sekä Mäntsälässä nuortenluokassa Eri1, PN2, v-sert.  

Kävimme myös Minnin kanssa vierailulla Jyväskylässä Petun (Dumboss Astar) luona. Pojasta oli kasvannut oikein kunnon kokoinen ja iloinen veijari. Minnikin innostui leikkimään poikansa kanssa. Taisi olla heinäkuun viilein lauantaipäivä.

dsc00482.jpg
dsc00491.jpg

Sukan Laiska Late täyttää 10 vuotta 15.6.

Paljon rapsutuksia rautahermoiselle ja ainaiselle ikiliikkujalleni, jolla ikä ei jaloissa paina

Näyttelymatkalla Tallinnassa

Kesäkuun 4.päivänä suuntasimme pitkästä aikaa näyttelymatkalle ulkomaille, Tallinnan voittajanäyttelyyn, jossa PONit arvosteli sunnuntaina 6.6. bulgarialainen Kamen Litov. Sananmukaisesti arvosteli koska hän ei koskenutkaan koiriin.
Mukana matkassa oli Dumboss Anemone eli Manta. Pikin jätin vielä kotiin lepäämään koska herran oikea takajalka on edelleen kipeä :(.

Manta pokkasi perinteitä noudattaen hienosti JUN sertin, VSP JUN ja Eestin Juniori Voittajatittelin 2010. (kuten isänsä Borgåkers Olen Pikku-Dee vuonna 2005 ja isoisänsä Sukan Dumbo EEV-97)

Näyttelytuloksia toukokuussa

Toukokuussa kävin näyttelyissä  Dumboss Anemone eli Mantan kanssa. Se sujuikin jo paljon paremmin kun alla oli monta harjoittelukertaa eri mätsäreissä huhtikuun lopulla.

Parikkalan ryhmänäyttelyssä 8.5.2010 tuomarina oli Soili Bister, jonka mielestä Manta on oikean tyyppinen ja hyvät mittasuhteet omaava feminiininen narttu, EH1. Liikkeissä ei ollut talven jäljiltä tarpeeksi voimaa (suositteli polkupyörälenkkejä).

Järvenpään kansallisessa näyttelyssä 30.5 sitten Mantan liikkuminenkin oli jo sopusuhtaista ERI1, PN4, Vara-sert. Tuomarina Ritva Raita.

APTUS Show 22.5
Dumboss Arnold eli Pavel,  junioriluokassa ERI2.
Dumboss Angelonia eli Ada junioriluokassa ERI1, vara-sert

Näyttelytuloksia huhtikuussa

Pääsiäisenä 5.4 käväisimme Pikin ja Mantan kanssa Lappeenrannan kansallisessa näyttelyssä vähän ikävin kokemuksin. Kun menimme näyttelypaikalla sisälle halliin, iso koira ( en viitsi mainita rotua) yritti hyökätä Mantan kimppuun. Onneksi sain vedettyä viime tingassa aivan paniikissa olevan tytön pois ettei mitään pahempaa tapahtunut. Mutta ei se siihen loppunut, toinenkin nimeltä mainitsematon rotukoira, hyökkäsi yllättäen kahteen kertaan Mantaa päin kun odottelimme kehään pääsyä. Toisella kertaa isku jo osui niin että karvat pölisi. Koiran omistaja vaan naureskeli mutta siinä vaiheessa katseeni kertoi jo kaiken ja sanoja ei tarvittu.
Kehään mennessä Manta oli erittäin epävarma, jännitti mielettömästi  ja saikin arvosanan H koska murahti tuomarille. Arvostelu oli muuten erittäin hyvä. Takapakkia siis mentiin vaikka lähdimme nimenomaan harjoittelemaan ja hakemaan rohkeutta näyttelyesiintymiseen.

Lahden kansainvälisessä näyttelyssä 24.4.mukana olivat Dumboss Arnold eli Pavel, tulos EH3 ja Dumboss Angelonia alias Ada, tulos EH2. Tuomarina toimi Irina Poletaeva. Molempien arvostelu oli erittäin hyvä, Pavelista maininta 'lupaava nuori uros' ja Adasta 'erittäin hyvä tyyppi'. Esiintymistä ja liikkumista pitää vaan vielä harjoitella.

Pavel_Lahti_kv_

Ada_Lahti_kv_

Näyttelytuloksia maaliskuussa

Lauantaina 20.3. Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä esiintyivät urosten junioriluokassa Dumboss Arnold (Pavel) ERI3 ja narttujen junioriluokassa Dumboss Anselmiina EH3 sekä heidän äitinsä Emisja z Gwiazda Sirius (Minni) valioluokassa sijoittuen ERI2. Kaikilla kolmella arvostelussa maininta; erinomainen pää, kulmaukset ja turkki sekä hyvät liikkeet (excellent,fine,good). Tuomarina toimi ranskalainen Alain Pecoult, jota selvästi sijoitusten perusteella miellyttivät enemmän töpöhäntäiset PONit.

Sunnuntaina 21.3 palkittiin Vuoden parhaat näyttely ja toko PONit 2009.

Sukan Laiska Late Paras Veteraani PON uros  2. sija
Borgåkers Olen Pikku-Dee tasaisen varmasti jälleen Paras PON uros 5.sija ja
Toko PON 7.sija.

pokaali

 


A- Pentue 1 vuotta 10.2.2010

Niin se on vuosi vierähtänyt nopeasti ja ensimmäinen pentueeni viettää 1-vuotis synttäreitä.

LÄMPIMÄT ONNITTELUT JA HALAUKSET ADALLE, ADULLE, ASSILLE, MANTALLE, PAVELILLE JA PETULLE !

Manta_ja_Minni

 

 

 

Tammikuussa

Vuoden 2010 näyttelyt aloitettiin Lahden ryhmänäyttelyssä huippuliukkaalla lattialla. Siellä liukasteli junioriluokassa Dumboss Anemone "Manta" EH1.

Turun KV-näyttelyyn 24.1.2010 matkasin myös junioriluokan koirien kanssa.
Dumboss Arnold "Pavel" EH3 ja Dumboss Angelonia "Ada" ihka ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään upeasti PN4, vara-serti.